Tykkää tästä blogista

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset

Ompelukone on surissut, kun olen yrittänyt saada valmiiksi niitä, jotka ennen joulua jäivät kesken, kun kello tikitti tuplavauhdilla enkä pysynyt mukana.
 
 
 
Omalle pojalle (kokoa 116cm) ja hiukan isommalle pikkuserkulle (130cm) pitkät kalsarit ja bokserit maastointerlockista. Ihanan pehmeät!
 
 
 
Lisää flanellisia yökkärihousuja.
 
 
Poika on tykännyt tosi paljon joulupukilta saamistaan housuista. Ovat nämäkin kivan pehmoisia, kankaat näihin avaruus- ja prätkäpöksyihin on jostain kirpulta löydettyjä vanhoja flanelleja, todennäköisesti retroikäisiä, kun olivat niin kapeitakin.
Mutta näissä varmaan näkee vauhdikkaita unia.
 
 
 
 
 
Taakse ompelin merkit, jotta ei sujahda päälle nurin perin.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Edellinen tekemäni kypärähattu on jo aikapäiviä sitten jäänyt pieneksi, mutta sitkeästi sitä on siitä huolimatta pidetty. Nyt viimein tein uuden, poika valitsi autojoustiksen itse laatikosta. Nyt ei nouse hatun reuna suun eteen.
 
Pari juttua jäi kuvaamatta, ne blogattakoon uuden vuoden toivotusten mukana!

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Paketit on avattu!

Nyt, kun paketit on avattu, voi paljastaa mitä ne pitivätkään sisällään.


 
Tytär halusi antaa isälleen jotain omatekoista lahjaksi, mutta oli jo aatonaatto ja aikaa hirmuisen vähän. Löimme viisaat(?) päämme yhteen ja syntyi seuraavaa:
Ensin oli piirros koirastamme Bellasta.
 
Sitten piirros siirrettiin applikoinniksi kankaalle (tyttö piirsi palojen ääriviivat, minä leikkelin ja ompelin), kankaasta muotoutui pipo.
Sopiva tuli ja on ollut jo kovassa käytössä. Pipo on retroa puuvillaneulosta, ihanan pehmeää, applikoinnit velouria.

 
 
Toiseen miehen lahjaan kahlasin ja kahlasin kymmeniä käsityölehtiä läpi, tokihan nyt jossain on miesten pitkien kalsareiden kaava. Ei ollut. Netistä löysin sitten kaavan, jota muokkaamalla tuli miehelle sopivat vermeet. Valmistuivat sitten tänään tapanina, ei millään kerinnyt aatoksi. Ja kuulemma ovat niin hyvät ja mukavat, että saa tehdä muutamat lisää!
Pääsivät heti valmistuttuaan jalkaan, kuva siis myöhemmin!
 








Tyttären pehmeästä paketista paljastui paitoja: retrotrikoinen pitkähihainen,


ja muutama aluspaita lisäksi, kaikki interlock-trikoita. Kaikki paidat kokoa 130 cm. Pitkähihaisen paidan kaavan nappasin lehdestä, aluspaidat piirtelin vapaalla kädellä. Alkuperäisessä suunnitelmassa paitoja piti paketista paljastuman useampi, mutta aika vain katosi johonkin, ei millään ehtinyt.


 
Pojalle pääkallobokserit (pakkohan se oli pojallekin tehdä, kun isänpäiväksi isälleen tein samasta kankaasta myös) ja flanelliset pehmoiset yökkärihousut, joista on kroonisesti pulaa. Tämäkin oli kaavakokeilu, ja ovat kyllä juuri 100% sopivat, täytyy siis samalla kaavalla tuhota lisää flanellivarastoja.
Köh köh, pojan joululahjapaidat on leikattuna työpöydällä, kukahan ne ensin piilotti ja sitten unohti kangaskasan alle... no, tämä tonttu torvelo taitaa jatkaa perheen lahjomista vielä välipäivinäkin.
 
 
Kummityttö, pikkusisko ja äitinsä saivat lahjaksi tuubihuivit. Kummitytölle vihreä, pikkusiskolle musta ja äidille punainen.

 
Itse sain tyttären tekemän ihanan neulatyynyn, joka tuli kyllä tarpeeseen, vanha alkaa olla jo niin räjähtänyt ettei enää meinaa vanut sisällä pysyä!

Lahjojen lisäksi jouluun on kuulunut hyvää ruokaa, suklaata, lumileikkejä ja glögiä.
Mikäs sen parempaa!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Sssshhh!

Korvatunturin alihankintapaja on viime tipan touhuissaan...
näistä touhuista lisää joulun jälkeen.
 
 
 
Perheemme nuori neiti täytti 7 vuotta. Juhlat juhlittiin ja kavereita kestittiin. Ohjelmassa oli mm. jouluista leivontaa ja ongintaa. Koska haluan laittaa ongintapussiin aina jotain itse tehtyä, tällä kertaa tein pieniä pehmeitä tähtikoristeita, joka tytölle (ja pikkuveljelle) erilaiset. Tähden voi laittaa vaikka kuusen oksaan koristeeksi.
 
Tämä mekko, kokoa 86cm on jo perillä uudessa kodissaan.
Mangonväristä sydänvelouria on vielä pieni pätkä jäljellä, vink vink!
 
Tämä pussukka suklaisine sisältöineen lähti kiitokseksi ja joulumuistamiseksi lahjakkaalle naiselle, joka valmisteli ja muokkasi käsityöyrittäjien joulukalenterin Facebookiin.
 
 
Kiitos Susanna!

Joustofroteinen pipo tilauksesta, tosin taitaapi olla kaapissa odottamassa lauhempia kelejä!


Loppuun vielä varsinainen väripläjäys! Ihanan ihana värisuora!






Musta, pinkki ja petrooli sydänvelour saapuivat muutama päivä sitten. Muut ovat vanhaa varastoa, kolmea ylimmäistä ei enää hirveästi ole jäljellä. Mutta kaupassa on heti tarjolla keltaisia, vihreitä ja ruskeita ruttupipoja! Muista syntyy uutta joulun jälkeen ja tietysti myös tilauksesta!
 

perjantai 14. joulukuuta 2012

TSI: jouluinen kynttilälyhty!





Viime jouluksi poikani teki kerhossa kynttilälyhdyn, jota on käytetty ahkerasti koko vuosi.
Yksinkertainen, kaunis, superhelppo tehdä.
Olin ja olen edelleen ihastunut kauniiseen lyhtyyni!
 









Tarvitset:
  • Lasipurkin, esimerkiksi pilttipurkin, pienen hillopurkin, vanhan sileän juomalasin tms.
  • Liimaa ja pensselin
  • Lautasen
  • Karkeaa merisuolaa
Lisäksi voi levittää alustaksi sanomalehden, varsinkin jos askartelee lasten kanssa, sillä suolaa ropisee väkisinkin pitkin poikin.
 
 
 
 
 

 
 
1. Ripottele reilusti suolaa lautaselle.

 
2. Levitä liimaa lasipurkin ulkopuolelle. Liiman suhteen ei kannata pihistellä. Pensseli on mitä mainioin apuväline.











 
3. Ripottele merisuolarakeita liimaan niin, että purkki peittyy kunnolla. Kääntele välillä purkkia, niin että irtonaiset rakeet putoavat lautaselle ja ripottele lisää. Voit painaa hiukan kädellä rakeita paremmin kiinni.
4. Anna liiman kuivaa.
 










 
5. Sytytä lyhtyyn tuikku ja nauti kynttilän loisteesta.
Aseta lyhty palamattomalle alustalle.
Älä jätä kynttilää vartioimatta tai lasten ulottuville!

Turvallinen vaihtoehto on käyttää led-tuikkua.

 
Merisuolan sijasta voi käyttää myös riisiä, valo kuultaa myös riisin läpi kauniisti.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Auto se ajelee ees sun taas...

 
Puuautoja saa nyt kahdessa uudessa värissä, keltaisena ja vihreänä!
 
Sama pätee myös elefantteihin, vetureihin, traktoreihin ja paukkurautoihin. Värillisissä autoissa on käsittelynä myrkytön, lelukäyttöön hyväksytty puuvaha. Vroooooom!
 
Jatkoksi muutama kuva Forssan joulumarkkinoilta.
Kiitos kaikille asiakkaille!
 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Synttärimekko

Sain tehdä syntymäpäivälahjaksi tähtimekon kolme vuotta täyttävälle tyttöselle.
 
 
Tilaaja, tytön kummitäti, ei tiennytkään, että olin tehnyt samaiselle tytölle jo kesällä huivin samasta kankaasta! Nyt onkin koossa kokonainen setti!
 
 
 
Hiharnsuuresorit jätettiin hiukan löysiksi, jotta mekkoa voisi käyttää talvellakin ja laittaa alle pitkähihaisen paidan.

torstai 6. joulukuuta 2012

Joulumieltä eläinystäville

Joulu lähestyy, lumi tuiskuaa ja pakkaset paukkuu.
Jouluaskarteluja ja leipomisia on jos jonkinmoisia, mutta välillä on kiva tehdä pientä askartelua myös pihalle ja samalla auttaa pikkulintuja ruuanhakumatkalla.

Tehdään linnuille siementonttu!
 
Tarvitset:
 
  • n. 500g auringonkukansiemeniä, kauraa, siemen-pähkinäsekoitusta tms. linnuille sopivaa apetta.
  • Vanhat nylonsukkahousut
  • Vahvaa lankaa, narunpätkän tai pätkän trikookudetta tms.
  • Palan punaista kangasta tai pahvia
  • Pätkän koristenauhaa
  • Liimattavat askartelusilmät tai pienet palat mustaa ja valkoista pahvia silmiksi
  • Sakset ja liimaa (+teippiä/nitoja)
 

1. Leikkaa sukkahousuista toinen lahje irti. Jos jalkaterässä on isompia reikiä, tee sellaiseen kohtaan solmu, etteivät siemenet rapise reikäpaikoista pois ja leikkaa ylimääräinen (reikäinen) osa solmun jälkeen pois.





 
2. Kaada siemenet irtileikatun lahkeen sisään. Siementen määrästä riippuu, kuinka iso tontusta tulee. Puristele sen verran sukkaa, että siemenet menevät melko tiiviisti kasaan sukan sisällä. Tee solmu sukkahousuun siten, että sinulla on tiukka ja pinkeä, mutta silti muotoiltavissa oleva paketti. Älä leikkaa ylimääräistä liehuketta pois, voit ripustaa siitä tontun puuhun! 
 
3. Tee narun avulla tontulle pää melkein keskelle siemenpakettia. Sido naru mahdollisimman tiukalle siten, ettei pään ja vartalon väliin jää sukan sisälle aukkoa. Jos keskelle jää aukko, siemenet valuvat vähitellen päästä vartalo-osaan.
 
4. Tee tontulle lakki: Leikkaa pahvista tai kankaasta kolmion muotoinen, alareunasta hiukan kaareva pala. Liimaa, teippaa tai nido pahvi / ompele kangas tonttulakin muotoiseksi. Jätä lakin kärkeen parin sentin aukko! Älä tee lakin alareunaa liian suureksi ettei se valahda tontun silmille.
Pujota "sukkahousuliehuke" lakin läpi ja asettele lakki tontun päähän.

5. Sido tontun kaulaan koristenauha rusetiksi. Askartele ja liimaa tontulle silmät ja suu.
  
6. Vie tonttu puun oksalle, voit sitoa sen roikkumaan lakin kärjestä ulos tulevasta sukan osasta. Linnut saavat hyvin nokittua tontusta siemeniä. Linnun tonttuun tekemä reikä on yleensä sen verran pieni, etteivät siemenet pääse valumaan tontusta ulos.

 
 Ideaa voi soveltaa, ja tehdä vaikka lumiukkoja tms.
Näitä on kiva tehdä myös lasten kanssa, nopeaa ja helppoa!

Edit: heti seuraavana aamuna tintit olivat nokkimassa tontusta jyviä!


Pakko vielä esitellä uudet parhaat ystäväni: hiirulaiset!
Minulla on aina kylmät varpaat, ja pidänkin villasukkia lokakuusta toukokuuhun. Eräältä joulutorilta löysin ihanat kudotut ja huovutetut hiiritossut. Lämmittävät ihanasti!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Terveiset Joulu-Ruokavasta

Viime viikonloppu vierähti Somerolla Ruokava-messuilla.
 
Sen verran jaloissa tuntuu, että tietää seisoneensa 2 päivää putkeen, mutta mukavaahan tämä tapahtumissa käynti aina on. Tapaa asiakkaita ja muita mukavia ihmisiä ja näkee ihan konkreettisesti, keille tuote menee - ja toisaalta asiakkaat tapaavat tekijän itse.
Muiden myyntikanavien kautta kaikki tämä jää arvailujen varaan.
Kiitos kaikille messukävijöille ja asiakkaille!
 
 
 
Kasseihin ja joulupukin nyssäköihin sujahteli pipoja, kukkaroita, kännykkäpusseja...
 
 

... erityisesti mieltämme lämmitti kovan suosion saaneet puulelut: pikkuautot, veturit, norsut ja traktorit. Ilahduttavaa oli niinikään huomata, että myös paukkuraudat olivat messuväen mieleen - kaiken ei tarvitse olla ääntäpitävää, pattereilla toimivaa, sisuksistaan jotain sinkoavaa muovia, vaan lelu, joka jättää mielikuvituksellekin tilaa on haluttu!
 
 

Pompulan pöydässä ylivoimaisesti eniten keskustelua herättänyt tuote oli piikkilankapallo. Niitä hypisteltiin ja ihmeteltiin ja tultiin ihan läheltä katsomaan, onko se tosiaan piikkilankaa. Kuten kaikessa, mielipiteet jakautuivat moneen suuntaan; toiset ihastelivat, toiset ihmettelivät ja väistivät kauemmas. Toiset pitivät valkoisista palloista kun taas osan mielestä luonnollisesti ikääntynyt oli kauniimpi. Meitä on joka lähtöön ja hyvä niin! Myös pallon valmistustekniikasta käytiin monet mielenkiintoiset keskustelut - moni luuli pallon tekemisen olevan helpompaa kuin voisi kuvitella.
 
Ensi viikonloppuna suunnataan lauantaiksi ja sunnuntaiksi
 
Mikäli miettii nettikaupasta tilaamista ja liikkuu Forssan suunnalla, voi toimitustavaksi valita noudon ja lisätietoihin laittaa maininnan: Nouto Forssasta.
Perjantaihin 7.12. klo 16 mennessä tehdyt tilaukset ehtivät noudettaviksi markkinoille.

torstai 29. marraskuuta 2012

Joulukalenterin julkkis

Suomen Käsityöyrittäjien facebook-sivulla avataan 1.12. alkaen joka päivä joulukalenterin luukku, jossa esitellään yksi yrittäjistä, ihminen (tai ihmiset) yrityksen takana.
Käy tykkäämässä, sillä luvassa on hienoja ja mielenkiintoisia tarinoita, suosittelen tutustumaan!
Moni yritys saattaa olla tuttu nimeltä, mutta harvempi tietää kuka tai keitä ja millaisia tarinoita yritysten taakse kätkeytyy.
 
 
Myös Pompula pääsi mukaan kalenteriin!
Kurkistamme luukusta heti joulukuun ensimmäisenä päivänä.
 
Jokainen mukanaolija toimitti oman kuva- ja tekstiaineistonsa, kuvamuokkaus ja kalenteri ovat taitavan Susanna Mattheiszenin käsialaa!

torstai 22. marraskuuta 2012

Piikikästä tunnelmaa

 
Verstaalla on väännetty hiki hatussa wanhasta piikkilangasta palloja. Tai minä en ole vääntänyt, mieheni on. Piikkilankapallo on kaunis ja tunnelmallinen lisä sisustukseen jo sellaisenaan, mutta osa niistä sai pintaansa valkoisen värin ja muutama silattiin mustaksi. Palloihin kiinnitettiin myös ripustusketju, joten pallon voi ripustaa roikkumaan tai laittaa tason päälle tai lattialle.
 
 
Vaatii itseasiassa jonkin verran harjoittelua ja vääntämistä, jotta pallosta saa tasaisen ja piikkilangan kulkemaan säännöllisen epäsäännöllisesti.
 
 
 
Osaan palloista laitettiin myös valosarja. Perinteinen valkoinen valosarja on aina yksinkertaisen kaunis, mutta hauskaa tunnelmaa luovat myös pinkki, lila ja punainen valosarja. Valosarjan vaihtamalla tunnelma muuttuu kuin taikaiskusta!
Mustaksi maalattu pallo on puolestaan hyvin goottihenkinen.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Itse voisin tuijottaa näitä vaikka kuinka kauan. Valot heijastavat piikkilangasta jännittäviä kuvioita erilaisille seinäpinnoille. Myös ilman valoja pallot ovat karuudessaan kauniita.
 
 
 
 
 
 
 
 


 
 
 
 
Verstaalla on urakoitu myös eläinystävät mielessä. Lunta odotellessa on valmistunut hauskoja tinttejä ja mökkejä, joihin voi kiinnittää talipallon lintujen herkuksi!
 
 
 
Minä puolestani olen lotrannut vedellä ja tehnyt marmoriraidoitettuja villasaippuoita. Pehmeän villan ja saippuan pyörittely on lähes terapeuttista hommaa; ei tarvitse ajatella yhtään mitään, antaa vain saippuan vaahdota!
 
 
 
 
 
Jos lauantaina olet Merimaskun suunnalla, tule katsomaan palloja ja hypistelemään villasaippuaa livenä Maamiesseuran talolle klo 11-16. Sunnuntaina minut löytää klo 13-15 Urjalan Kaunistosta. Pöydästä löytyy edellä mainittujen lisäksi läjä muutakin mukavaa!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ystävän pyynnöstä

Hyvä ystäväni pyysi tekemään itselleen pari samanlaista tunikaa kuin olin itselleni tehnyt.
Toki tein, hiukan kyllä kaavan muokkaaminen etänä ja sovittamatta jännitti, ystäväni on yli 10cm pidempi kuin minä ja timmimmässä kunnossa. 
 
 
 
Tunikat onnistuivat mielestäni  kivasti, musta-harmaaraidallinen on trikoota 3/4-hihoilla ja salmiakkikuvioinen joustofroteeta.
 
Sovituskuvissa tunikat ovat minun päälläni, vaikken näille paras mahdollinen malli 156cm huikealla pituudellani olekaan, ovat meikäläiselle ihan reilusti mekkomitassa.

lauantai 10. marraskuuta 2012

Hengissä ollaan

Onpas venähtänyt postaustauko pitkäksi, kiirettä on pitänyt!
Isänpäivälahjoja ja paljon muuta on surauteltu, isänpäivälahjoista ei uskalla vielä kuvia laittaa ;)
 
 
 
Kasa kännykkäpusseja on tekeillä, osa päätyy tapahtumiin myytäväksi, osa kauppaan, kunhan ehditään kuvata. Pussukoita on kahta kokoa, isompaan mahtuu suurin osa älypuhelimista, pienempään sitten muut kännykät. Luvassa monenmoista kuosia ja materiaalia, kierrätys- ja retrokankaita, hillittyjä ja reippaita kuoseja.
 
 
 
 
Tilauksesta tehty aikuisten koon trikoopipo, johon applikoitiin heijastinkankaasta hauskat silmät. Yllättävät silmät saattaa tuijottaa pimeydestä... :)
 
Lisäksi on ollut peitetikkikonemurheita isommassa määrin. Niistä tulossa pitkä postaus myöhemmin. Kirjoituksen lopullisen sävyn sanelee ensi tiistai, jolloin joko kone tai sen käyttäjä saa tuomionsa...

Ja hei, vielä tänään ja huomenna voimassa 10% alennus KangasKätkön tuotteista kaupassa koodilla FACE711
Edun saa yli 50e ostoksesta!