Tykkää tästä blogista

torstai 31. tammikuuta 2013

Rakkaalle hauvalle

Siitä saakka, kun sain tyttäreltä joululahjaksi itsetehdyn neulatyynyn, on neljävuotias pikkuvelikin kärttänyt neulaa ja lankaa ja ollut intoa täynnä ommella jotain.
 
Aikansa suunnitteli ja totesi, että hauva tarvitsee unityynyn.

 





Leikeltiin pala kangasta, otettiin neula ja lankaa, ommeltiin hartaasti.

Vanutäytteen laittoi tyynyyn itse, samoin ompeli täyttöaukon kiinni.

















Nyt on hauvalla pehmeä peti.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Minä puolestani olen ahkeroinut pipoja ja muutamia keväisempiä tuubihuiveja.
 
 
Tästä retrotrikoosta, joka on peräisin 70-luvulta, pipoja ja huiveja ommellessani huomasin yhtäkkiä pöydällä printin Pantonen kevään 2013 trendiväreistä. Kankaasta löysin heti 2 samaa sävyä kuin tuosta värikartasta! Ollaan siis ajan hermolla :)
 
Näitäkin päivitellään kauppaan piakkoin, tästä kyseisestä kankaasta saa sitten myös pipo-huivisettejä!
 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Pakkanen....

...siitä suomalaiset tykkää...
 Eilen aamulla herätessä mittari näytti -30. Hrrrrrr, äkkiä pönttöuuniin tuli! 
Ilma oli kuitenkin kaunis ja aurinkoinen.

Iltapäivällä olikin jo lauhtunut reilusti, ja mittarissa oli enää -8, ulkoilemaan siis. Muttamutta - pojan pipo alkaa olla pieni! Missä välissä se pää ehti kasvaa? 
No, uutta putkeen ja samalla itsellekin pipo työn alle. Kankaat oli jo leikattuna ja vain ompelua vailla.


Tyttären pipon olen tehnyt jo aiemmin, ruskeaa sydänvelouria, trikoovuori ja välissä merinovillakerros.

Pojalle maasturivelourpipo, trikoovuorilla ja merinokerroksella. Kiireessä (miksi piti vain "surauttaa nopeasti" siinä vaiheessa kun koko muu perhe jo odotti ulkona?) trikoo ja merino lipsahtivat väärin päin, ja pojan pipossa on merinovuori ja trikoo jäi väliin... no onneksi merino ei kutita joten tällä mennään :)


Itselle pipo ihanaisesta petroolista sydänvelourista trikoovuorilla ilman merinokerrosta.

Loppukevennykseksi kesähitti muutaman vuoden takaa. Kuka kesää kaipaa? Voih...








torstai 17. tammikuuta 2013

Hiiohoi!




Ihan suin päin ihastuin tähän uuteen kipparit-trikooseen. Raikkaat värit ja kivankokoinen kuvio, ei mitään piperrystä.
Poikakin ihastui, hiukan yllättäen. Pyysi nätisti että mitäs tästä mulle. No, paitaosastolla on vajetta, tehdään paita.










Tässä se nyt sitten on.



Ottobren More Grey -kaavalla, koko jotain 110/116 väliltä. 
Sovituskuvaa ei ole kun pikku kippari seilaa unten laineilla.
Kaapista löytyi juuri oikeanvärinen trikoopalanen kanttauksiin, mutta siinä oli jotain outoja painokuvioita. Tein kanttaukset sitten nurja puoli päällepäin! Väliäkös tuolla, näin näyttää paremmalta!


Niskaan tähtimerkki ettei mene paita nurin perin.



Tätä kangasta on muuten myös pieni määrä kaupassa myynnissä, samoin uutta pallonorsut- joustofroteeta. Klik!


torstai 10. tammikuuta 2013

Kaksi metriä kangasta

Muutama vapaapäivä ja tuumaustauko on vietetty, hyvää uutta vuotta kaikille, nyt palataan sorvin ääreen!

Minulle toimitettiin kaksi metriä "ihkua trikoota" mukanaan lista siitä tehtävistä vaatteista. Minä toki tein työtä käskettyä.


Ensimmäinen pyyntö oli tietynmallinen tunika tilaajalle itselleen, 
lyhyillä hihoilla ja pidennetyllä helmalla. Koko ~M.
Tuli muuten aika kivan näköinen!

 


Liivimekko tyttärelle, voivat sitten äiti ja tytär samistella ensi kesänä. Koko 86 cm.















Sitten tyttärelle muutamat pöksyt ja legginsit, 74-80cm.










 


Tämän setin jälkeen kangasta oli vielä jäljellä, joten kysäisin mitä lopulle kankaalle tehdään. Tehdään kypärähattu ja lopuista ylläreitä. Sopii!









Seuraavaksi ylläriosasto:

Jokaisella pikkuprinsessalla pitää olla rimpsuhame koko 80/86cm.
Kaveriksi resorireunainen kesähuivi, jossa säätövaraa.

Vielä oli pieni pala jäljellä, mitäs siitä keksisi...





Ruttupipo ja ohuet trikootumput typsykälle.













Sitten iski pakkomielle saada pienetkin tilkut käytettyä, joten pikkupaloista askartelin  hymynaamaisen kukkapehmon ja pussukan, vaikka pikkuhiluille tai avaimille tai... pussukoitahan ei voi olla liikaa.






Jäljelle jäi pieni kasa silppua.


Tarkkaan aseteltuna pari metriä riittää vaikka mihin!

Edellisten lisäksi samaan osoitteeseen lähtee myös trikoo/fleecekauluri. Ulkopuolella pilvitrikoo ja sisäpuolella sähäkän pinkki fleece.

Vielä testaukseen toivotunmallinen vaakaluukullinen simppeli imetyspaita kotimaisesta retroneuloksesta. Hiukan jäi mietityttämään pari tekemääni ratkaisua, mutta tämä olikin testiversio, mallia parannellaan asiakkaan toiveen mukaan!

Itse ihastun tuohon ruskeaan kotimaiseen retroneulokseen koko ajan enemmän ja enemmän. Sen lisäksi, että se on kauniin suklaan (nam) väristä, se on ihanan pehmeää! Tästä pitää saada jotain omaankin kaappiin!