Tykkää tästä blogista

lauantai 26. marraskuuta 2011

Röllimetsän antimia

Talomme takana on pienen pieni metsikkö. Lapset ovat nimenneet sen Röllimetsäksi. Sen verran pusikkoista Röllimetsässä oli, että sinne raivattiin polku pihlajanalkuja karsimalla, ja niitä piiskoja kertyikin kunnon kasa.

Tuli mieleeni kokeilla, että mitenkähän taipuisivat kransseiksi nuo puunalut, ei niistä oikein poltettaviksikaan ole. Vastaus: hyvin taipuvat. Useampi kymmenen kranssipohjaa miehen kanssa niistä taiteiltiin, ja nyt niitä on myös koristeltu. Ovat tosi hyviä pohjia mm. käpykransseihin

ja perinteisempiin havukransseihin, koristeilla ja ilman!


Toinen löytö tehtiinkin tonttimme reunalta pellon laidasta. Kunnon vyyhti vanhaa piikkilankaa. Mies taiteili vyyhdestä erilaisia kranssipohjia jotka spraymaalattiin valkoisiksi ja kultaisiksi. Sitten vain kuumaliimapistooli käteen, pöydälle kasa koristeita ja mielikuvitus valloilleen.


Lopputuloksena syntyneet piikkilankakranssit ovat erityisesti minun mieleeni. Oma ykkössuosikki on ylärivin oikeanpuolimmainen!

Huomenna Forssaan mm. näiden kranssien kanssa,
Kehräämön sisäpihalla on perinteinen Joulutori klo 11-17!

 Nyt ulkoeteinen tuoksuu ihan kanelilta, kanelitankoja käytin koristeena aika monessa kranssissa ;D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!