Tykkää tästä blogista

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Isin tyttö

Erittäin mielenkiintoinen tilaustyö!

Sain tilaajalta miesten kauluspaidan, mukavan ja pehmeän. Harmittavasti rintataskuun oli jäänyt muistilappunen, joka oli värjännyt pesussa taskun kohdan kellertäväksi.
Ei lähde enää puhtaaksi.

Koska paita oli mieluista kuosia ja muutenkin mukava, pyyntönä oli uusiokäyttää paita isältä vuoden ikäiselle tyttärelle mekoksi siten, että nappilista tulisi keskelle taakse. Muuten sain vapaat kädet, lisäevästykseksi tiedustellessani sain, että ohuen vuorin voi laittaa.

Siispä paita paloiksi!




Syntyi suloinen sunnuntaimekko! Melko simppeli, liivimekon mallilla.
Ohut ja pehmoinen vuoriksi passeli puuvilla on peräisin fb:n kangashamstereista.

Reunakantti on samaisesta paidasta täysvinoon leikattua suikaletta. Helma kaipasi hiukan somistusta lisukkeeksi, ja siihen ompelin valkoista polvekenauhaa kanttauksen reunaan. 
Lopuksi en voinut vastustaa kiusausta, mekko suorastaan huusi pitsiä hiukan pilkahtelemaan päällysmekon helman alta!

Koska paita oli kokoa XL ja neitokainen kokoa 80 cm, paidasta jäi vielä reilusti jäljelle. Tietenkin hepeneen kanssa tarvitaan pikkuiset pöksyt vaipan peitoksi. Tein siis söpöset hiukan pussittavat pöksyt, vyötäröllä on säätövaraa kuminauhassa.

Ja kuten pyydettiin, nappilista hyötykäytettiin sellaisenaan taakse, vain ylimmän napin lisäsin, sekin löytyi paidankauluksesta. 


Vielä oli yksi hiha koskematon... siitä siis vielä asun täydennykseksi kevyt resorireunainen kesähuivi, jonka reunan huolittelin myös vinokaitaleella. Pisteeksi i:n päälle vielä hiuspompulat kutrien kurissa pitämiseen. No, toistaiseksi vielä kampaus on mallia lyhyt :D. Nämäkin napit irroteltiin hihansuista. 

Montaa tilkkua ei jäänyt jäljelle.

Neitonen sai kokonaisen vaatekerran visiitillä iskän vaatekaapille ;D

Lähitulevaisuudessa on luvassa muitakin uusioprojekteja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!