Piparminttu-Pipsa

Tytär, kohta 7vee oli vailla hupparia ja halusi punavalkoisen.

Punavalkoraidallinen velourpala oli testipestynä hyllyssä.
Näytin tytölle palaa ja se upposi kuin väärä raha. Mielessäni oli ihan tietynmallinen hiippahuppuinen huppari, johon itsepiirretyt kaavatkin oli valmiina.
Kiva, pääsisin testaamaan kaavaakin! (hah! kaikkea sitä äidit luulee...)

 

 

Seuraavaksi (hölmistyneenä) otin osaa seuraavanlaiseen keskusteluun:

Minä: Miten olis tällänen (näyttää piirtämäänsä kuvaa)?

Tytär: No joo...

Minä: ...mutta...?

Tytär: No, kun sen pitäisi olla niin kuin se tähtimekko mutta erilainen.

Minä: Millä lailla erilainen?

Tytär: Ei sitä narua siihen. Ja lyhyempi. Ja lyhyet hihat. Näin pitkät (näyttää tarkan mitan kädellä).

 

Hillittyä poseeraamista alkuun...

 

 Tytsyllä oli selvät sävelet sen suhteen mitä halusi, aiemmin on kelvannut se mitä olen ehdottanut, korkeintaan kankaan on valinnut itse. Äiskän suunnitelmat huitsin nevadaan ja kaavat uusiksi. Täytyy noudattaa asiakkaan toivomuksia niin kauan kun äidin tekemät vaatteet vielä kelpaa! Nyt on tyttö tyytyväinen. Luulisin. Ainakin poseerasi innoissaan.

Kuvaajakaan ei meinannut pysyä kyydissä.



Tässä vaiheessa mallilta meinasi karata mopo ja kuvaajalta kamera käsistä :)

 

Pitäisköhän lähteä hakemaan kaupasta Mariannepussi...?