Tykkää tästä blogista

tiistai 28. helmikuuta 2012

Paita = Paita+Bokserit

Sain ystävältäni muutamia käyttämättömiä, tosi kivan tuntuisia täyspuuvillaisia trikoopaitoja. Ei viitsinyt UFFillekaan heittää, kun niissä oli firman logo. Minullehan kelpaa melkein mikä vain, ja tässä oli tarjolla laadukasta materiaalia!
Koska junamiehen vaatepula on edelleen akuutti - poika kasvaa melkein silminnähden - leikkelin ensimmäsen paidan palasiksi. Lyhythihaisesta miesten paidasta syntyi 104/110 cm pitkähihainen paita sekä 110 cm bokserit. Hihat tuli olosuhteiden pakosta tekaistua kahdesta palasta ja toisessa hihassa olleen logon peitin koiramerkillä. Valmiit helmakäänteet käytin hyväksi sekä hihoihin että alahelmaan. Lopputulos on oikein kiva! Vain muutama tilkku jäi jäljelle.

Paitoja on vielä jäljellä, mitähän seuraavasta keksisi...

lauantai 25. helmikuuta 2012

Juhlia kohti

Lähipiirissä on synttärijuhlat, jonne mekin suunnistamme. Poikasella vaan juhlavermeet ovat kaapissa kutistuneet ? Tarvitaan siis synttärikelpoinen asuste.
Aikaa vain shoppailuun ei oikein ollut...

Silputtiin siis kirpparilöytö, finecord-samettinen poikien kauluspaita. Vaikka pikkumies kasvaakin hurjaa vauhtia, 140 cm vaatteisiin on kuitenkin vielä tovi. Halusin myös kokeilla Siksakkia-kirjan ohjetta, jossa isosta paidasta tehdään pienempi.


Ja tässä lopputulos, n. 110 cm kokoinen kauluspaita. Ihan mallikas mielestäni. Kaulus ei mennyt ihan kuin Strömsössä ja olisi muutenkin saanut olla hiukan isompi, mutta kiireen vuoksi saa kelvata. Enkä tiedä huomaako siinä kukaan muu vikaa kuin minä...

Kirjan koko oli 4-5 vuotiaalle, ja kavensin paitaa jonkin verran omalle 3-vuotiaalleni, samoin hihansuut tuntuivat jotenkin liian lörpöiltä. Lisäsin hihansuihin resorit, jotta koko hiha ei ui kakkulautasella vaan pysyy edes joten kuten kurissa. Mutta tällä mennään. Nopsasti tuli valmista, kun nappilistan ja taskut pystyi hyödyntämään sellaisenaan. Taskunsaumassa oleva merkkikin säilyi paikoillaan!

Oman tunikani bloggaan myöhemmin, siihen olen tosi tyytyväinen!

torstai 23. helmikuuta 2012

Valaistusta

Saimme kirpparituliaisina joskus lasimaljakon. Ihan kivan näköinen ja kokoinen, mutta kaapeissa maljakoita on... no monta. Kuinka monta maljakkoa ihminen tarvitsee?



Minä sitten ideoin ja mies toteutti. Syntyi kiva ja tunnelmallinen valaisin. Tykkään!

tiistai 21. helmikuuta 2012

Tunika

Tämä ohut collegepalanen hyppäsi väkisin syliin Eurokankaan palalaarista, siinä kun oli niin oman tytön värit. Aikansa typsy selaili lehtiä ja tuli siihen tulokseen, että 
Tina-tunika (OB 4/08) olisi juuri passeli.
Ja sitäpä minäkin olin katsellut ja ajatellut tytölle ehdottaa!


Eilen sitten pipojen surauttelun lomassa tein työtä käskettyä, sekä saumurissa ja ompelukoneessa sattui olemaan sopivan väriset langatkin! Koko 128 cm ja juuri hyvän kokoinen vaikka pelkäsin että turhan reilu tulee. Nyt on hiukan vielä hiukan mekkomainen, mutta tytön kasvaessa käy sitten tunikana ihan oikeasti!

Kiire tuli kuvata, tämä lähti jo tytön päällä eskariin tänä aamuna!

Samalla tuli osallistuttua fb:n Ompeluelämää-ryhmän Raidattaa! -haasteeseen...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kaaos!

Niin on touhua riittänyt ettei bloggaamaankaan ehdi!

Kangaskasoja, leikattuja palasia, tilkkuja, silppua, puolivalmiita töitä...

Pipotehdas on täydessä käynnissä ja ruokalappujakin on pieni pino tehtynä...

Mekkoja ja haalareita leikattuna ompelua odottamassa...



On omille lapsille, tilattuja ja kevättä varten tehtyjä...

Toivottavasti pian saan esitellä valmiit pinot!


sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Raidallista

Tyttö sai oman hupullisen mekkonsa, ja vuorossa oli huppari pojalle! Fb:n kangashamstereista haalittu mukavan paksu oranssi-ruskearaidallinen college muotoutui 104/110 cm huppariksi pienelle sirkusakrobaatille.


Kaavana oli ihan perusmallinen raglanpaita, johon vain lisäsin hupun.
Tykkään, ja poika tykkää myös!

Huomaan myös etten näytä tajuavan kuinka poika kasvaa - ja nopeasti. Olen sitkeästi käyttänyt 100 tai 104 cm kaavoja, vaikka poika on jo tovin ollut metrin paremmalla puolella. Eiväthän ne tuotokset pieniä ole, mutta suunniteltu kasvunvara jää välillä aiottua vähäisemmäksi. Täytyy vissiin siirtyä 110 cm kaavoihin...

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Tyttö,sinä olet tähti

Tämä "tilaus" tuli omalta tyttäreltä: Piti saada mekko tai paita, jossa on huppu ja tästä nimenomaisesta tähtitrikoosta. Suostuttelin, että laitetaan hupparimekkoon hihat raitatrikoosta kun sitä kaapissa oli ja sopi hyvin väreihin, ja niin tehtiin.

Mekko on tehty pääosin Nelli Nuudelipään mekon 122/128 kaavalla (SK 4/2008).
Pääntielle lisäsin toiveiden mukaisesti hupun ja resorin, samoin hihansuut tein ohjeesta poiketen.
Huppuun en vuorta laittanut ettei tule turhan raskas, resori kuroo reunaa hiukan kokoon.
Tyttö tykkää kovasti ja pisti heti päälle kuten kuvasta ja ryppyisyydestä huomaa.

Muuten oikein sopiva ja hyvä kaava, mutta kainaloihin olisin kaivannut hiukan enemmän väljyyttä ja liikkumavaraa, vaikka tein reiluin saumavaroin. Sopiva se on mutta silti... Jälkiviisautta, en tätä tekovaiheessa hoksannut eikä tietenkään tyttö ollut vieressä tekelettä päälle sovittamassa ennen hihojen kiinnitystä. Kangas on kyllä kutistettu, mutta jos silti vielä menee kokoon pesussa, niin täytyy miettiä mitä asialle voisi tehdä.

Edellisestä huolimatta mekko onnistui kivasti ja pieni asiakkaani on oikein tyytyväinen!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Isin tyttö

Erittäin mielenkiintoinen tilaustyö!

Sain tilaajalta miesten kauluspaidan, mukavan ja pehmeän. Harmittavasti rintataskuun oli jäänyt muistilappunen, joka oli värjännyt pesussa taskun kohdan kellertäväksi.
Ei lähde enää puhtaaksi.

Koska paita oli mieluista kuosia ja muutenkin mukava, pyyntönä oli uusiokäyttää paita isältä vuoden ikäiselle tyttärelle mekoksi siten, että nappilista tulisi keskelle taakse. Muuten sain vapaat kädet, lisäevästykseksi tiedustellessani sain, että ohuen vuorin voi laittaa.

Siispä paita paloiksi!




Syntyi suloinen sunnuntaimekko! Melko simppeli, liivimekon mallilla.
Ohut ja pehmoinen vuoriksi passeli puuvilla on peräisin fb:n kangashamstereista.

Reunakantti on samaisesta paidasta täysvinoon leikattua suikaletta. Helma kaipasi hiukan somistusta lisukkeeksi, ja siihen ompelin valkoista polvekenauhaa kanttauksen reunaan. 
Lopuksi en voinut vastustaa kiusausta, mekko suorastaan huusi pitsiä hiukan pilkahtelemaan päällysmekon helman alta!

Koska paita oli kokoa XL ja neitokainen kokoa 80 cm, paidasta jäi vielä reilusti jäljelle. Tietenkin hepeneen kanssa tarvitaan pikkuiset pöksyt vaipan peitoksi. Tein siis söpöset hiukan pussittavat pöksyt, vyötäröllä on säätövaraa kuminauhassa.

Ja kuten pyydettiin, nappilista hyötykäytettiin sellaisenaan taakse, vain ylimmän napin lisäsin, sekin löytyi paidankauluksesta. 


Vielä oli yksi hiha koskematon... siitä siis vielä asun täydennykseksi kevyt resorireunainen kesähuivi, jonka reunan huolittelin myös vinokaitaleella. Pisteeksi i:n päälle vielä hiuspompulat kutrien kurissa pitämiseen. No, toistaiseksi vielä kampaus on mallia lyhyt :D. Nämäkin napit irroteltiin hihansuista. 

Montaa tilkkua ei jäänyt jäljelle.

Neitonen sai kokonaisen vaatekerran visiitillä iskän vaatekaapille ;D

Lähitulevaisuudessa on luvassa muitakin uusioprojekteja!

torstai 2. helmikuuta 2012

Väriterapiaa talven ihmemaassa


Kirkkaanvalkoisessa lumisessa maisemassa kylpee huurteinen koivu auringonvalossa, oksillaan miljoona kimmeltävää timanttia. Ulkona lähes -25 C.

Hetken on kuitenkin keväinen olo, sillä sain värikkään tilauksen. 2 paitaa, 2 pipoa.


Pöllötrikoinen paita 140 cm ja keltainen apina-leijonapaita kapeampaa mallia, koko 116 cm.
Kahdeksanvuotiaalle lörppäpipo, JNYn metsävelourista, koko XL ja kirahvitrikoinen M-kokoinen lörppis melkein kuusivuotiaalle. Kaksivuotiaalle lähti jo aiemmin leijonavelourinen valmiina ollut pipo. Sain kuvan lapsista uudet pipot päässä.
Siinä vasta väriterapiaa talven valkeuteen!

tiistai 31. tammikuuta 2012

Välipala

Olen tehnyt sekä tilauksesta että muuten vain kypärämyssyjä, mutta oma tyttö on jostain omituisesta syystä jäänyt ilman. Nyt reippailla pakkasilla olikin hyvä, että sain viimein sutaistua yhden myös tytölleni.

Kypärämyssy on aika ohutta mutta silti mukavasti lämmittävää merinoribneulosta, ihanan pehmeää! Ulottuu reilusti niskaan ja pysyy paikallaan alareunan kanttauksen ansiosta. Aiemmin tytöllä oli ihan kaupasta ostettu kypärämyssy ja se oli niskasta tosi lyhyt ja aina nousi takin alta. Nyt on hyvä. Hiukan pienemmänkin olisi voinut tehdä, neulos on tosi joustavaa!

Vanhaa taloa remontoidessa tulee ties mitä yllätyksiä eteen. Tämä ylläri paljastui olohuoneen paneeli-, tapetti- ja huokolevykerrosten alta... ja sai kyllä hymyn huulille!

Seinähirret jäävät näkyville, joten tämä taideteos siirtynee historiaan..

Mistä ihmeestä saisi vuorokauteen tunteja lisää?

maanantai 23. tammikuuta 2012

Pikku mekkosia

Lisää vieraita! Kuten ihanainen Iisakin, ystäväni tytär syntyi viime kesän kynnyksellä. Ja se muutto se muutto... eipä tullut "asianmukaisesti" onniteltua tälläkään kertaa.

Tälläkin kertaa syntyi liivimekko, kokoa 80 cm. Kankaana Metsolan vihreä hippikukkajoustis. Mutta... halusin myös kokeilla uusimman Ottobren essumekkoa enkä osannut päättää kummanko teen, joten tein sitten molemmat. Ystäväni sai valita kumman tytölleen haluaa!

Rumpujen pärinää... valituksi tuli vihreä joustofroteemekko.

Omppumekko lähti sitten toisen ystäväni mukaan.
Mekko on muokattu versio Ottobren ohjeesta: Marimekon omppupuuvillaa, joka on pinnalta samettisen pehmeää. Mekko on yhdestä palasta, ilman applikointeja ja vuorittamaton, vain olkaimet on vahvistettu. Kun kerran on kesämekko mielessä, tuntui, että tästä olisi tullut ihan tönkkö jos siihen olisi vuorin laittanut. Kanttaukset vaaleansinistä satiinikanttia.



Minulla on jossain kaapissa vanha hyvin samantyyppinen essumekon kaava, täytyy kuulostella miten tämä malli istuu päälle vai kaivanko vanhan ja hyväksi havaitun version esiin.
Välillä on kiva kokeilla jotain uutta!

Meillä olikin vipinää viikonloppuna, iso porukka vieraita yökylässä. Kaikkiaan väkeä oli oma porukka mukaan lukien 13 henkeä, josta pikkuväkeä 8.
Huh sitä menoa!
Kivaa oli ja hyvin mahduttiin - uusiksi otetaan varmasti!

Seuraavaksi tilaustöiden kimppuun.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Helposti valmista


Kerran käteen tarttui jonkin kirpparin tilkkulaatikosta pala raitatrikoota kymmenellä centillä. Nyt se osui jälleen silmiini, taisi ollakin aikuisten topin irti leikattu helmaosa. Alakäänteet valmiina, samoin sivusaumat. Eihän se tarvinnut kuin vähän kuminauhaa ja tyttö sai uuden hameen. Hiukan reiluhko pituudeltaan vielä on, mutta harvemmin nuo ipanat tuppaa kutistumaan, yleensä se on päin vastoin ;D. Kotona käy kyllä hyvin!

Edelliseen postiin viitaten, surauttelin sitten ne toisetkin pitkät kalsarit valmiiksi. Hyvät tuli näistäkin ja ihan himppusen pidemmät. Samanlaiset ja -kokoiset kuin ne aiemmatkin. Naurattaa nämä kyllä, etukiilan sisäpuoli on molemmissa trikoota, ja kuvissa kurkkii sammakko! Hyvän tuulen pöksyt siis.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kasvupyrähdys

Yhtäkkiä huomasin, kuinka melkein kaikki vaatteet pikkumiehen kaapissa olivat kutistuneet; hihoista vilkkui ranteet, paidanhelman alta napa ja housunlahkeista sääret. 
Poika kolmevee on ottanut kasvuspurtin!

Ensiavuksi talvikeleille pitkiä kalsareita, koska akuutein vaatepula kohdistui niihin. Päätin tehdä 104 cm reiluhkoilla lahjepituuden saumavaroilla jotta on sitten kasvunvaraa. Muttamutta... niistähän tuli just eikä melkein sopivat! Seuraaviin teen vielä lisää pituutta.


Kankaana käytin Metsolan kovan onnen joustista, joka päästi punaista väriä valkoisiin osiin kutistuspesussa. Reklamaation Lasten Metsola hoiti oikein mallikkaasti, mutta silti harmitti kun oli pitkä pätkä kivaa kangasta jota ei oikein mihinkään voi käyttää eikä poiskaan myydä. Kangas näyttää valmiiksi nuhjaantuneelta kun valkoiset osat hennosti punertavat. Tähän tarkoitukseen on kyllä juuri passelia ja kangasta riittää vielä muutamiin pitkiksiin... seuraavat ovatkin jo työn alla.

Kovan onnen materiaaleihin kuuluu käyttämäni resorikin: ostin Marimekolta taannoin valmiiksi pussitettua resoria. Ei ole napakkaa tämä ei, löysää ja lörppää - tosin pehmeää, mutta kuten tuo joustiskin, tähän juuri sopivaa!

Kaava pitkiksiin on sekoitettu parista valmiista kaavasta ja loput omasta päästä: sepaluksen jätin laiskana ja mielestäni tarpeettomana pois ja etukiilan saumat on ommeltu kokonaan pussiin, jotta ei varmasti hierrä mistään.


Nyt kun remontti taas jatkuu, vaikuttaa se näemmä heti bloggaus- mutta ei juuri ompelutahtiin; minä pyörin ympyrää olohuoneessa ja yritän päättää lattian ja muurin väriä väriviuhka kädessä. Mies pyörittelee päätään ja ihmettelee mikä siinä sävyn valinnassa on niin kovin vaikeaa ;D

perjantai 6. tammikuuta 2012

Ihanainen Iisa

Meillä kävi vieraita. Yksi heistä oli aurinkoinen ja syötävän suloinen Iisa-tyttönen. Iisa syntyi viime kesänä, ja omissa muuttohässäköissä vauvaonnittelut jäivät hiukan puolitiehen, joten nyt oli aika muistaa neitokaista.


Marimekon pallotrikoosta valmistui pikkuinen liivihame, kokoa 80 cm ja n. vuoden ikäiselle (toivottavasti) sopiva tähtikuvioinen neliöpipo. Tällä kertaa en laittanut heijastinta sivusaumaan, vaan eteen applikoin isomman tähden heijastinkankaasta. Pakettiin pakattiin mukaan vielä miehen tekemä puuauto.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Uuden vuoden paitapino

Ihan ensiksi:
Hyvää uutta vuotta kaikille!




Uusi vuosi tulee aloitettua muutamalla paidalla: nämä apina-leijona - ja norsupaidat menevät tuliaisiksi serkuille - kunhan joskus sinne saakka päästään.


Perus-raglanhihaiset paidat, turkoosin koko 128 cm ja punaisen norsupaidan koko 110/116 cm. Onnistuin leikkaamaan etukappaleen niin, että keskellä rintaa on painovirhepaholainen, ainoa isompi koko kankaassa, joten siihen päälle applikoin hiukan isomman norsun. Tuo bambu-luomupuuvillainterlock on todella ihanan pehmeää, melkein kuin silkkiä.


Tämä paita puolestaan on jäänyt bloggaamatta, se oli marraskuisessa synttärilahjapaketissa omalle pikkumiehelle. Koko 104 cm ja hihansuissa käännettävät resorit ettei jää heti pieneksi.

Niin, ja miksei nuo ylemmät paidat ole jo serkuilla? Aiemman vierailuyrityksen vesitti tapaninpäivän myrsky, joka kaatoi talomme ympäriltä 13 kuusenjärkälettä. Näistä ihmeellistä kyllä vain yksi kaatui talon päälle. Onni onnettomuudessa, selvisimme aika pienin vahingoin.  No, puusavottaa on riittänyt ja riittää vielä hetkeksi aikaa...


Myrskyn jälkeen näytti tältä, onneksi nyt piha alkaa
vähitellen näyttää jo pihalta eikä metsätyömaalta


keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Metsäisiä tunnelmia


Tilaustyönä tehty vuorillinen huppari kokoa 92 cm ja neliöpipo n. 2-vuotiaan kokoa ihanasta Nordic Forest -velourista. Setti oli joululahja tilaajan kummipojalle, joten lupasin julkaista kuvat vasta näin joulun jälkeen.

Hupparin vuoriksi valikoitui raikas ja pehmeä vihreä trikoo, neliöpipossa napakampi jerseyvuori. Hupparin resoreina tummanruskeaa ja limenvihreää. Hihoissa on käännettävät resorit käyttöikää lisäämässä.

Voi pojat että näitä oli mukava tehdä. Kangas on edelleen niin syötävän ihanaa. Itse olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Nämä oli kiva lähettää asiakkaalle pukinkonttiin laitettaviksi.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulupukin säkin sisältöä



Tonttupajalla on pitänyt kiirettä!
Tässä muutamia ompeluksia, jotka ovat paljastuneet pukin kontista.



Perheemme ballerinalle päiväpeitto ballerinakeijukankaasta.
Taustapuolella vaaleanpuna-valkoraidallista tikkikangasta.
-Tyttären kommentti: "Äiti, nyt sun ei tarvii tehdä mulle päiväpeittoa kun pukki toi tämän! 
Pukillakin on samaa kangasta!"
(Keijukankaan tyttö valitsi aiemmin syksyllä itse päiväpeittoa varten...)


Junamiehelle Metsolan autotrikoosta 104 cm paita.


Tyttärelle velourinen sydänmekko 122 cm.



Serkkupojille lörppäpipot; 3-vuotiaalle metsävelouria ja 6-vuotiaalle kettuvelouria. Molemmissa trikoovuori.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Lämmintä joulua kaikille!






Joulu tulla jollottaa
joulupuuron porinassa,
hyvän mielen hyrinässä,
piparkakku kainalossa,
kahvipannu kantapäässä,












valonliekki pimeässä,
joulumieli kynttilässä,
papereiden kahinassa,
enkelsiiven havinassa,
jouluoljet himmelissä,
ajatukset ystävissä.

 -Maija Baric







Ihanaa joulua kaikille!

tiistai 20. joulukuuta 2011

Vauhtia niin että melkein heikottaa




Viikonloppu vierähti tyttären synttäreitä juhliessa, ja tämän viikon alkupäivät juhlista toipuessa ;D. Perjantaina vietettiin kaverisynttäreitä. Mukavia tyttöjä oli vieraina neljä ja voi pojat että oli vauhtia ja ääntä!

 Ensin ratkottiin hajamielisen Herra Rusakon kadonneiden porkkanoiden ongelmaa pitkin pihaa taskulamppujen kanssa ja sitten jatkettiin juhlia sisätiloissa.
Herkut maistui ja otettiin suunta kohti ongintapaikkaa.
Oma luonto ei anna periksi ostaa kaikkea valmiina, vaan vieraille annettavissa pussukoissa piti olla mukana jotain itse tehtyä. Tällä kertaa se oli itse lahjapussi.


 Pöllökankaasta väsäsin pienet nauhalla kiristettävät pussukat, joille voi keksiä käyttöä myöhemminkin vaikka yöpaita- tai vaihtoalusvaatepussina yökyläillessä. Sisälle sitten pieniä aarteita. Pikkuveljen pussi tehtiin hiukan vähemmän hempeästä kuosista.

Jokainen vieras sai saaliinsa ja sisältöön tutustuttuaan tytöt tulivat yksi kerrallaan supattamaan: "Saako tämän pussinkin omaksi?" Tottakai sai, ja tietenkin tuntui mukavalta, että sisällön lisäksi myös "kääre" oli mieluinen.

Nyt pitäisi siirtyä vielä pätkätyöläiseksi tonttupajaan!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Jouluinen liivihame

Vieläkö puuttuu sopiva mekko joulun ajan vierailuille?


Ihanan pehmeästä joulunpunaisesta mustaruudullisesta velourista tein tämän liivimekon, koko 100/110 cm. Mekko on pitkä käyttöiältään, sillä koossa 100 cm menee hiukan pidempänä mekkona, 110 cm yltää suurin piirtein polveen asti ja oma 122 cm vaatteita käyttävä tyttönikin kokeili mekkoa, ja hänellä se oli vielä tunikamitoissa.
Pääntiellä ja hihansuissa musta resori.

Mekko löytyy Kauhajoen Suoramyyntihallista 19.12.2011 jälkeen.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Kuusimetsä

Oman kylän sunnuntaisessa joulunavauksessa oli myös tytön eskarin/koulun vanhempainyhdistyksen myyntipöytä, johon tuli taiteiltua muutama pieni piparikuusi. Näitä oli kiva tehdä.

Aiemmin viikolla leivoin lasten kanssa testierän pipareita ja kahmaisin yhden kuusen prototyypin verran tähtiä talteen, ennen kuin pienet kädet pistivät kaikki pikavauhtia pieniin suihin ja sitä kautta pohjattomiin piparimahoihin. Lauantaina leivottiin sitten "oikeat" piparit ja illalla lasten jo nukkuessa mieskin innostui näitä kanssani kasaamaan ja koristelemaan :D 

Seuraavalla leivontakerralla tehdään yksi kuusi kotiinkin, saa nähdä saako se koristaa pöytää rauhassa vai iskevätkö 3-ja 6-vuotiaat verottajat herkkuihin...

lauantai 10. joulukuuta 2011

Pyörähdyksiä tanssilattialla

Niin on koko ajan kiirettä, ettei ehdi bloggailemaankaan -
ommeltu on kuitenkin ja Joulupukin apulaisena pitää kiirettä myös.


Kuvassa mekko heti juhlien jälkeen, laiskana en silittänyt helmaa kuvaamista varten.
 Tämä leveähelmainen juhlamekko on tehnyt debyyttinsä eskarin ja koululaisten itsenäisyyspäivän tanssiaisissa sekä isopaapan 90-vuotisjuhlissa. 

Kangas on kierrätyskeskuslöytö, jota olen jo aika kauan marinoinut: pinkkiä himmeäkiiltoista puuvillasekoitetta, jonka pelkäsin rypistyvän hirmuisesti. Ominaisuuksiltaan se olikin mukava yllätys eikä rypisty pahasti kovemmassakaan menossa. Mekko on kokonaan vuoritettu jollakin valkoisella satiininsukuisella kankaalla, jonka alkuperää en muista.

Kaavan perusmalli on vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä, nopea ja helppotekoinen, mutta totesin mallin olevan jollain epämääräisellä lailla liian leveä ja epäedullisen muotoinen. Kavensin ja hieman pidensin yläosaa sekä lisäsin nauhat, jotka solmitaan taakse rusetille. Näin mekosta tuli 100% parempi!
Koko 122/128 cm, joten käyttöikää on vielä reilusti jäljellä.




Helmassa vilahtikin jo ensimmäiset kokeilut joululahjasta itselleni: hankin kauan himoitsemani peitetikkisaumurin!




tiistai 29. marraskuuta 2011

Pipotehtaan tuotoksia

Saumuri on surissut ja velour pölissyt kun lörppäpipoja on tehty!
Mutta vino pino valmista syntyi.

Pipon ulkopuoli on puuvillavelouria ja sisäpuoli trikoota.
Sivusaumassa on pieni heijastinmerkki.

Pipoja on kolmea kokoa:
S-koko on venyttämättä n. 46-47 cm (~1-3 v)
M-koko on venyttämättä n. 50-51 cm (~3-6 v)
L-koko on venyttämättä n. 52-54 cm (~5v-aikuinen)
Ikäkoot ovat suuntaa antavia
(M-koko venyy tarvittaessa myös omaan 54 cm päähäni,
- toiset tykkää napakammasta ja toiset väljemmästä piposta - kukin mieltymystensä mukaan...)

Kysele sähköpostilla!

Myös tontut tarvitsevat omat tonttulakkinsa, ja näitäkin trikoosta tehtyjä lakkeja on kolmea kokoa
(S-vauva/taapero, M-lapsi, L-isompi lapsi/aikuinen)

Kuoseja on muutama: tumma joulunpunainen, kirkas punainen/oranssipunaraidallinen ja harmaakuviollinen/joulunpunainen (joita enää yksi M-kokoinen jäljellä!)
Tarkempia tietoja sähköpostitse!
Huomenna keskiviikkona Korson asukaspuiston joulumyyjäiset klo 10-13!